Aloin tällä viikolla miettimään kaikkia muutoksia, joita oon huomannut itessäni tän seitsemän kuukauden aikana. Kaikki lähti siitä, kun kävin viime viikonloppuna leikauttamassa mun hiukset lyhyiksi. Viimeks mulla oli näin lyhyet hiukset, kun olin 6-vuotias ja sen jälkeen olen vaan kasvattanut hiljalleen. Nyt päätin, että on aika tehdä jotain. Mulle hiukset on iso asia. Joo tiedetään, ne kasvaa takaisin, mutta en ikinä ois kuvitellut, että tekisin melkein hetken mielijohteesta jotain tällästä. Mä tiedän, etten olisi ikinä tehny tätä Suomessa. Jotenkin vaan tuntu, että se on nyt tai sitten ei koskaan. Oon tosi tyytyväinen lopputulokseen ja ilonen, että jokin mun pään sisällä on muuttunut ja sai mut tekemään sen :)
Yksi aika yleinen asia vaihtarin elämässä on ne vaihtakilot. Valehtelisin, jos sanoisin ettei oo yhtään tullut. Osa on kuitenkin lähtenyt jo, kun tulin mun uuteen perheeseen. Me syödään todella terveellisesti ja monipuolisesti. Ei Uusi-Seelanti mikään Amerikka ole, kun puhutaan roska- ja valmisruuista. Fish'n chips kuuluu kuitenkin ruokavalioon melkein kaikilla ja McDonalds ja KFC vetää opiskelijoita koulupäivän jälkeen. Nyt, kun itse pitää huolehtia, että rahat riittävät niin pakko se on myöntää, että menee mieluummin sen halvemman ruuan perässä. Usein se sattuu olemaan sitä epäterveellisintä. Aina voi sen päätöksen kuitenkin tehdä ja, jos haluan karistaa loputkin vaihtarikiloista pois niin tiedän, miten valinta pitää tehdä.
Tosi monet kyselee, olenko mä huomannut jotain eroa englannin kielen taidoissa. En mä rehellisesti usko, että palattuani Suomeen olen paljon parempi englannissa kuin muut kielen lukijat. Voin ihan suoraan sanoa, että kielioppi ehkä huononee vaihdon aikana. Kiwit eivät ole mitään kieliopin orjallisia seuraajia. Toisaalta ei siinä, kun keskustelee muiden kanssa ala pohtimaan, mikä sanajärjestys on oikein. Se, mitä täällä olen oppinut on iso määrä uusia sanoja. Sanoja, joita tarvitaan melkein joka päivä, mutta joista en ennen vaihtoa ollut kuullut. Luonnollisesti, kun englantia puhuu päivittäin siitä tulee normaalia. Nyt en enää pohdi, sanonko tämän oikein vai pitäisikö se sanoa sittenkin näin. Ei keskusteluun pääse ikinä mukaan, jos pelkää sanovansa jotain väärin. Rakastan myös sitä, miten ajattelen kaiken englanniksi ja sen myötä kieli vain paranee.
Kotona olen tottunut siihen, että kun shampoo tai hammstahna loppuu niin vanhemmat seuraavalla kauppareissulla tuovat lisää. Nyt jos shampoo on loppu niin se on ihan oikeasti loppu, eikä lisää tule ellei itse mene ja osta sitä. Lakanat pitää itse aina vaihtaa, eikä äiti ole sanomassa, että tänään vaihdetaan ne kaikilla. Mä oon nyt itse vastuussa kaikesta. Täytyy myöntää, että mä nautin siitä. Oon aina ollut aika itsenäinen, mutta vaihto-vuosi vie sen kyllä ihan uudelle tasolle. Kun tekee virheitä, tietää ainakin ketä syyttää.
Suurissa suunnitelmissa vaihtoon lähtiessä oli, että tuun takaisin ns. parempana ihmisenä. Mitä se oikeastaan edes tarkoittaa? Ihan normaalina ihmisenä mä tänne lähdin ja ihan normaalina aion palata. Nyt kun näkee asiat eri tavalla tiedän, että asenteita tulen muuttamaan. Oon nähnyt erilaisia ihmisiä ja nähnyt erilaisia tapoja elää. Mieli avartuu ja olen oppinut sen, että pinnan alla on yleensä muutakin. En aio muodotaa mielipiteitäni enää muiden sanomisille, vaan haluan itse tehdä omat johtopäätökseni. Olisin varmasti menettänyt täällä monta mahdollisuutta tehdä kaikkea hienoa, jos olisin vain kuunnellut muita. Puhuin yhden kaverini kanssa Suomessa, jolle kerroin kaikista asioista, joita olen pohtinut täällä. Vastauksena tuli, että apua sä kuulostat niin vanhalta jo! Mun seura ei varmaan enää oo tarpeeksi hyvä sulle. Hahaha voin sanoa, ettei se niin tule menemään :D sama ihminen mä silti olen!
Viime kesä ennen mun lähtöä Uuteen-Selantiin meni aivan liian nopeasti. Mä yritin viettää mahdollisimman paljon aikaa kavereiden kanssa ja kaikki se aika, kun en ollut kaupungissa tuntui hukkaan heitetyltä. Täällä ollessani mä tajusin, että olihan se aika törkeää mun perhettä kohtaan. Vapaa-aikana en ollut paljon kotona ja viikko mökillä perheen kanssa oli aivan tuskallista. Enhän mä pysty näkemään mun ihania kavereitani vuoteen, mutta sama koskee mun perhettä. Uudessa-Seelannissa monet asuvat sukulaisten tai tuttavien luona erossa vanhemmistaan ja sisaruksistaan. Se pisti mut ajattelemaan, miten paljon mun perhe tekee mun eteen ja miten paljon tukea sieltä saa. Koko vaihtovuosihan oli alunperin mun vanhempien idea. Ehkä ne vaan tosin yritti päästä eroon musta...:D Mulla on kavereita, jotka olisivat halunneet lähteä vaihtoon, mutta vanhemmilta ei irronnut lupaa. Siksi musta on todella hienoa, että mä sain tän mahdollisuuden. Uudessa-Seelannissa perhe menee kaiken edelle. Osa siitä on tarttunut muhun todella vahvasti. Mun vanhemmista ja siskoista on tullut mulle paljon tärkeämpiä ja rakkaampia nyt, kun asun kauempana.
Mä olen aina ollut ylpeä mun suomalaisuudestani ja kotimaastani. Täällä suomalaisuudesta on tullut tosi tärkeää. On ihanaa, kun oma kieli ja maa. Jotkin jutut, mitä Suomesta kerron ovat kiwien mielestä todella erikoisia. Ei se mitään, kerron vaan entistä hullumpia juttuja. Aina löytyy ihmisiä, jotka haluaa kuulla muista maista. Mä voisin puhua Suomesta tunteja putkeen. Aina mä itsekin ymmärrän jotain uutta ja hienoa Suomesta ja suomalaisuudesta. Olen tajunnut, että asiat, joista ennen valitin eivät ole huonoja yhtään nyt, kun on vertailupohjaa. Mä olen iloinen siitä, että tulen vähän erikoisemmasta maasta. Erityisesti suomen kieli on asia, mitä rakastan nyt. Esimerkiksi Suomessa kuuntelin harvoin kotimaista musiikkia, mutta nyt siitä on tullut mulle henkireikä. Proud to be a Finn!
