the last days of the holiday

Pian pitää sanoa hyvästit kesälomalle ja siirtyä pikku hiljaa takaisin koulun penkille. Elämään ei mitään ihmeempiä kuulu, paitsi että muutin perjantaina uuteen perheeseeni. Tulee olemaan vähän erilaista, kun hostvanhempien lapset ovat kaikki muuttaneet pois kotoa ja jäljellä ovat vain vanhemmat. Viimeisessä kahdessa perheessä on ollut nuorempia sisaruksia ja aina menoa. Kotona Suomessakin minulla on kaksi pikkusiskoa. Thaimaalainen host-sisko mulla on ja kuulin juuri, että Risa, yksi viime vuoden vaihtareista palaa takaisin Christchurchiin opiskelemaan kieltä ja työskentelemään. Vähän mietityttää, miten kaikki tulee oikein toimimaan, kun on kolme vaihtaria, mutta sen näkee sitten ajan myötä.

16.-26.-tammikuuta on Christchurchissa ollut katutaiteilijoiden ja koomikoiden festivaali Buskers. Sisäänpääsy on ilmainen ja esitykset ovat ilmaisia. En nyt oo perehtyny hirveesti komiikan ja teatteritaiteen maailmaan, mutta ilmeisesti monet esiintyjistä ovat todella kuuluisia kotimaissaan. Esiintyjiä tuli niin Amerikasta kuin Euroopastakin. Kävin siellä kolmena eri päivänä, niin ehti näkemään tosi monia esiintyjiä. Me ollaan vaihtareiden kanssa aina välillä valiteltu, ettei täällä ole hirveästi tekemistä. Kävi vaan ilmi taas, että ongelmana on ettei me tiedetä kaikista tapahtumista täällä. Nyt aina luetaan joka viikko netistä kaikista tapahtumista, mitä täältä löytyy.

Sivistettiin itseämme Lonen ja Alexan kanssa ja mentiin museoon, jossa oli uusi katutaiteen-näyttely. Varmaan osittain liittyen myös Buskersiin. Oli hieno, vähän erilainen näyttely, joten ehkä sinne meen viel uudestaan jossain kohtaa.

Koulu alkaa sitten tosissaan ensi viikolla. Tiistaina kirjauduttiin takaisin kouluun, eli laitettiin koulupuku päälle ja haettiin pari allekirjoitusta ryhmänohjaajalta ja international deanilta. Tätä ei voitu esimerkiksi hoitaa huomenna, jolloin meillä on vain neljän tunnin päivä, eikä edes mitään oppitunteja vielä. Perjantainakaan ei ole koulua, koska opettajilla on koulutuspäivä. Ensi viikolla sitten alkaa jo lukujärjestyksen mukaan. En ole vielä ihan varma, mitkä aineet saan valittua ja mitä en, joten informoin siitä sitten myöhemmin! Huomenna siis pitää laittaa kännykkä herättämään ensimmäistä kertaa kolmen kuukauden jälkeen...voi sitä iloa.

to the west coast

Saavuttiin juuri takaisin Christchurchin +35 asteen helteisiin viikonlopun kestäneeltä reissulta länsirannikolla. Käytiin siellä tapaamassa hostisän perhettä ja kavereita. Mä tiedän monia hostperheitä, jotka eivät ikinä vie vaihtareitaan mihinkään, vaan pysyvät vain kotona. Mulla on käynyt tuuri siinä(kin) mielessä hostien kanssa, että he vievät mua mielellään ympäri Uutta-Seelantia ja näyttävät paikkoja.

Määränpäänä oli Hokitika n.3500 asukkaan kylä länsirannikolla. Ajomatka rannikolta rannikolle kestää n. kolme ja puoli tuntia.

Jared ja Pauline

Lauantaina mentiin tekemään tree walk eli käytännössä käveltiin n.10 metrin korkeudessa siltoja pitkin. Olin tosi väsynyt lauantaina (mulla on vuorokausirytmit ihan sekasin kesälomasta johtuen ja herätys 08.45 ei ollut se paras mahdollinen), joten tree walk ei ihan sytyttänyt mua. Juu, olihan maisemat kyllä ihan kivat sieltä korkealta sitten, kun näki lumihuippuiset vuoret.

Käytiin myös nopeasti yhdellä riippusillalla Hokitikassa. Miksei vesi voi olla ton väristä Suomessakin? 

Hauska fakta on, että eteläsaaren länsirannikolla 60% vuodesta sataa vettä. Mä olen ollut siellä nyt yhteensä neljä päivää vaihtareiden kanssa Uutta-Seelantia kiertäessä ja kaksi päivää tänä viikonloppuna. Joka päivä auringonpaistetta.

Lauantai-illaksi mentiin hostisän siskon farmille syömään (barbeque luonnollisesti) ja nappasin nämä pari kuvaa auringonlaskusta. 

Sunnuntaina paluu-matkalla pysähdyttiin Castle Hillissä ja käveltiin alas laaksoon luolille. Oltaisiin Paulinen kanssa luonnollisesti haluttu mennä sisään luoliin, mutta ei saatu hostisää tulemaan meidän kanssa, koska polviin asti ulottuva vesi oli hänelle liian kylmää. Tervetuloa Suomeen ja uimaan avantoon!

Nähtiin Kea-lintu, joka on yksi Uuden-Seelannin uhanalaisista lintulajeista. Keat ovat erikoistuneet autojen kumisiin osiin, jotka maistuvat ruuaksi hyönteisten rinnalla.

Nyt alkaa viimeinen viikko kesälomasta. Mä tiedän, että Suomesta ei heru yhtään myötätuntoa, mutta voisin jatkaa tätä vielä ainakin muutaman viikon. Varsinkin, kun sää yleensä alkaa vaihtumaan syksyyn vasta maaliskuun lopulla. Mun lämmönsietökyvyn kanssa ei paljon koulussa istuta näillä helteillä...

the hobbiton

Ne ihmiset, jotka tuntevat mut todella hyvin tietävät, miten paljon mä rakastan Taru sormusten herrasta- trilogiaa ja ylipäänsä Tolkienin tuotantoa. Uusi-Seelantihan on ylpeä siitä, että LOTR-trilogia ja nyt myös Hobitit ovat kuvattu kaikki täällä. Täällä voi käydä kävelemässä samoja polkuja ja nähdä niitä täsmälleen samoja maisemia, mitkä voi nähdä myös elokuvissa. Yksi suosituimmista kohteista on Matamatassa, noin tunnin ajomatkan päässä Taurangasta, sijaitseva Hobittila. Niille, jotka eivät tiedä (häpeä :D) hobitit ovat kirjailijansa Tolkienin luoma yksinkertainen ja rauhallinen pikkukansa. Ja todella hobitit ovat pikkukansa, vain n. yhden metrin pituisia.

Hobittila on oikeaksi, pieneksi kyläksi rakennettu suuri lavaste, joka restauroitiin Hobitti-trilogiaa varten. Taru sormusten herrasta jälkeen sen oltiin annettu ränsistyä, mutta nyt tarkoituksena on säilyttää Hobittila tuleville sukupolville. Hobittilaan pääsee ainoastaan opastetulla ryhmäkierroksella. Tietenkin on kiva kulkea jonkun matkassa, joka osaa kertoa kaikesta ja jolle voi esittää kysymyksiä, mutta olihan siinä myös varjopuolensa. Ryhmiä tuli koko ajan jatkuvalla syötöllä Hobittilaan (vaikka oltiin aamun toisella kierroksella) ja aina ei ollut aikaa pysähtyä kunnolla ihailemaan kaikkea ja ottamaan kuvia. 

Suurin osa ovista oli rakennettu siihen minikokoon, mutta jotkin ovista olivat rakennettu ihan ihmismäiseen kokoon. Sisälle taloihin ei päässyt, mutta eihän siellä olisi mitään kuin vaan maata vastassa. Naruilla roikkui pyykkiä ja oikeaa kasvimaata hoidettiin koko ajan. Ihan kuin aika olisi vain pysähtynyt ja hetken kuluttua se jatkuisi ennallaan.

Näkymää Hobittilaan. Vasemmalla Juhlapuu ja keskellä järven takana The Green Dragon.

Ehkä se kuuluisin hobitinkolo eli Repunpää! Tuon tekstin portilla nähdessäni innostus nousi ihan huippuunsa :D Vaikka kuvasta ei  se ehkä välity, niin Repunpään ovi oli rakennettu ihmiskokoon.

Juhlapuu ja se samainen niitty, jolla Bilbo piti 111. syntymäpäiväjuhlansa.

Samin hobitinkolo. Rakennettu myös suureen kokoon.

Kierros päättyi Vihreään Lohikäärmeeseen, jossa jokaiselle tarjottiin oluet ja luonnollisesti alaikäisille ginger beer.

Fiilikset? MAHTAVAT. Ehkä Hobittila ei ole paikka niille, jotka eivät ole lukeneet Tolkienin tuotantoa tai nähneet elokuvia, koska he eivät välttämättä saa paikasta irti niin paljon. Sitten on niitä ihmisiä, kuten minä, jotka hyppivät koko ajan ylös alas ja katselevat eri paikkoja hokien vaan mielessään, että tää on se sama paikka, jota olen vaan katsellut aina ruudun välityksellä. Koko Hobittila oli kuin sadusta. Tai sitähän se onkin. Ihan uskomaton fiilis kävellä niitä samoja polkuja, joilla trilogiat ollaan kuvattu. Ei pysty kuvailemaan sitä oloa. Odotin Hobittilalta paljon ja se ylitti odotukset mennen tullen. Nyt on kuitenkin yksi mun elämän must-to-do asioista tehty!

tauranga

Heheii taas pitkästä aikaa! Syy siihen, miksen ole kirjoitellut on se, että olin viikon pohjois-saarella Taurangassa vierailemassa kaverin luona ja nähden samalla muita vaihtareita. Oli oikeastaan kiva päästä välillä pois Christchurchista ja päästä näkemään kavereita. Plus on tietysti aina kiva päästä vähän matkustamaan ja näkemään uusia paikkoja. Lento täältä Taurangaan oli suora ja kesti pari tuntia. Takaisin tultaessa tein välilaskun Wellingtonisa ja sieltä lensin takaisin Christchurchiin.

Asuin Mortenin, norjalaisen vaihtarin luona koko viikon, johon tutustuin Aucklandin valmennusleirillä. Kun varasin lentoja Taurangaan tajuttiin Lonen kansssa, että hän on vierailemassa samaan aikaan Whakatanessa näkemässä parasta ystäväänsä Norjasta (myöskin into:n vaihtareita), joten pienten järjestelyjen kautta sovittiin, että Lone1 ja Lone2 tulevat muutamiksi päiviksi Taurangaan samaan aikaan, kun minä olen siellä. Oli siis talo täynnä norjalaisia ja sitten yksi ylpeä suomalainen. Ei se mitään, kyllähän sitä ruotsia vähän osaa puhua, niin sehän on lähestulkoon sama kuin puhuisi norjaa :D

Aotearoa, New Zealand: The land of the long white cloud

Lonet kävivät tekemässä skydivingin heti ensimmäisenä päivänä. Vähän kaduttaa, etten tehnyt sitä heidän kanssa, mutta pitää säästää extreme-kokemuksia vähän myöhemmällekin ;)

Yläpuolella olevat kuvat ovat kaikki Mt Maunganuilta Taurangasta. Hikoiltiin yli tunti tonne huipulle, mutta yllätys yllätys näköala oli huikea! En tiedä, onko se enää mahdollista, mutta vesi on Taurangassa vielä turkoosimpaa kuin Christchurchissa. Bay of Plenty, jolla Tauranga sijaitsee, on myös tunnettu kultaisista rannoistaan. Täydellisyyttä! Oisin tosin ehkä voinut valita jotkin muut kengät kävelemiseen kuin varvastossut, mutta maassa maan tavalla :D

Auringonpaistetta koko viikko, niin pistää kyllä hymyilemään!

Pyes Pa

Tauranga oli ihana ja todella kaunis rantakaupunki. Vaikka olin tyytyväinen, kun pääsin muualle hetkeksi, niin oli ihana palata kuitenkin takaisin Christchurchiin. Christchurch tuntuu nyt kodilta ja mun puolustusvaistot nousee joka kerta pystyyn, kun joku kritisoi Christchurchia. Lähinnä ihmiset sanovat, ettei täällä ole mitään tehtävää ja kaupunki on raunioina. Hei haloo, kyllä pari maanjäristystä tekeekin aika paljon tuhoa, eikä kaupunkia rakenneta kahdessa vuodessa takaisin. Pitää vähän käyttää mielikuvitusta niin ajan saa kulumaan myös täällä! Vaikka aina löytää jotain negatiivista kaikesta, niin minä olen ainakin onnellisimmillani nyt, mitä olen vaihdon aikana ollut. Kesäloma on ollut ihana, olen päässyt matkustamaan ympäri Uutta-Seelantia ja aurinkoinen sää ja kaverit tekevät todella iloisiksi. Jaksamisia pimeään talveen!