the hobbiton

Ne ihmiset, jotka tuntevat mut todella hyvin tietävät, miten paljon mä rakastan Taru sormusten herrasta- trilogiaa ja ylipäänsä Tolkienin tuotantoa. Uusi-Seelantihan on ylpeä siitä, että LOTR-trilogia ja nyt myös Hobitit ovat kuvattu kaikki täällä. Täällä voi käydä kävelemässä samoja polkuja ja nähdä niitä täsmälleen samoja maisemia, mitkä voi nähdä myös elokuvissa. Yksi suosituimmista kohteista on Matamatassa, noin tunnin ajomatkan päässä Taurangasta, sijaitseva Hobittila. Niille, jotka eivät tiedä (häpeä :D) hobitit ovat kirjailijansa Tolkienin luoma yksinkertainen ja rauhallinen pikkukansa. Ja todella hobitit ovat pikkukansa, vain n. yhden metrin pituisia.

Hobittila on oikeaksi, pieneksi kyläksi rakennettu suuri lavaste, joka restauroitiin Hobitti-trilogiaa varten. Taru sormusten herrasta jälkeen sen oltiin annettu ränsistyä, mutta nyt tarkoituksena on säilyttää Hobittila tuleville sukupolville. Hobittilaan pääsee ainoastaan opastetulla ryhmäkierroksella. Tietenkin on kiva kulkea jonkun matkassa, joka osaa kertoa kaikesta ja jolle voi esittää kysymyksiä, mutta olihan siinä myös varjopuolensa. Ryhmiä tuli koko ajan jatkuvalla syötöllä Hobittilaan (vaikka oltiin aamun toisella kierroksella) ja aina ei ollut aikaa pysähtyä kunnolla ihailemaan kaikkea ja ottamaan kuvia. 

Suurin osa ovista oli rakennettu siihen minikokoon, mutta jotkin ovista olivat rakennettu ihan ihmismäiseen kokoon. Sisälle taloihin ei päässyt, mutta eihän siellä olisi mitään kuin vaan maata vastassa. Naruilla roikkui pyykkiä ja oikeaa kasvimaata hoidettiin koko ajan. Ihan kuin aika olisi vain pysähtynyt ja hetken kuluttua se jatkuisi ennallaan.

Näkymää Hobittilaan. Vasemmalla Juhlapuu ja keskellä järven takana The Green Dragon.

Ehkä se kuuluisin hobitinkolo eli Repunpää! Tuon tekstin portilla nähdessäni innostus nousi ihan huippuunsa :D Vaikka kuvasta ei  se ehkä välity, niin Repunpään ovi oli rakennettu ihmiskokoon.

Juhlapuu ja se samainen niitty, jolla Bilbo piti 111. syntymäpäiväjuhlansa.

Samin hobitinkolo. Rakennettu myös suureen kokoon.

Kierros päättyi Vihreään Lohikäärmeeseen, jossa jokaiselle tarjottiin oluet ja luonnollisesti alaikäisille ginger beer.

Fiilikset? MAHTAVAT. Ehkä Hobittila ei ole paikka niille, jotka eivät ole lukeneet Tolkienin tuotantoa tai nähneet elokuvia, koska he eivät välttämättä saa paikasta irti niin paljon. Sitten on niitä ihmisiä, kuten minä, jotka hyppivät koko ajan ylös alas ja katselevat eri paikkoja hokien vaan mielessään, että tää on se sama paikka, jota olen vaan katsellut aina ruudun välityksellä. Koko Hobittila oli kuin sadusta. Tai sitähän se onkin. Ihan uskomaton fiilis kävellä niitä samoja polkuja, joilla trilogiat ollaan kuvattu. Ei pysty kuvailemaan sitä oloa. Odotin Hobittilalta paljon ja se ylitti odotukset mennen tullen. Nyt on kuitenkin yksi mun elämän must-to-do asioista tehty!