the end of term one

Ensimmäinen jakso koulussa on ohi ja seuraavaksi tiedossa on kahden viikon loma. En varmaankaan ehdi hirveästi postailla sen aikana, koska en vietä kuin muutaman päivän Christchurchissa. Heti perjantaina lähden hostperheeni kanssa kiertämään eteläsaarta viikoksi. Ajamme länsirannikkoa pitkin Dunediniin asti, jonka jälkeen suuntaamme itärannikolle. Itärannikolla teemme kolmen päivän vaelluksen ja sen jälkeen menemme vielä Queenstowniin muutamaksi yöksi. Seuraavaksi viikonlopun ehdin viettää Christchurchissa, mutta tiistaina menen pohjoissaarelle Hamiltoniin vaihtarijärjestöni kanssa. Ihana päästä tapaamaan taas kaikkia niitä ihmisiä, joihin tutustuin kesälomalla. Tietysti on kiva nähdä kaikki tammikuussa saapuneet vaihtarit myös.

Ihanaa päästä kiertämään taas Uutta-Seelantia ja näkemään uusia paikkoja. On kyllä hyvä päästä pois Christchurchistakin hetkeksi. En ole kahteen viikkoon nähnyt aurikoa ja vesisade on ollut loputonta!

Kirjoitan tätä koulussa ja hyppytuntini alkaa pian loppua,(sekä ä:n ja ö:n kopioimisen into) joten toivotan vain hyvää viikonloppua kaille! :)

expectations

Ennen Uuteen-Seelantiin lähtöä mä kirjoitin paljon tunnelmista vaihto-vuoden suhteen. Lähinnä ne olivat ajatuksia, odotuksia ja toiveita siitä, millainen vuodestani ehkä tulee. Pistin paperit kirjekuoreen ja otin mukaani. Yksi kavereistani kysyi minulta viime viikolla, onko vaihtovuosi vastannut mun odotuksia. Aloin miettimään sitä ja en jostain syystä pystynyt ajattelemaan yhtään, millaisia odotuksia mulla oli.  Sitten maanantaina muistin, että mullahan on mukana se kirjekuori :)

Uudesta-Seelannista mulla ei hirveästi ollut tietoa. Lähinnä ne yleiset: kiwi-lintu, rugby, upea luonto ja maorit. Ehkä, koska en tiennyt maata niin paljon, ei mulla niin suuria odotuksia edes ollut. Mä lasken sen ainakin hyvin positiiviseksi asiaksi. Maavalintaan pettyminen olisi varmasti yksi pahimmista asioista.  Silloin ei kykenisi nauttimaan kohdemaan hyvista puolista ja keskittyisi murehtimaan, miksei valinnut muuta maata. Uuden-Seelannin koskematon luonto on aivan uskomattoma upea. Mun kuvitelmissa se vastaa paratiisia. Aina näkee kuvia netissä ja lehdissä turkoosista vedestä, vihreistä sademetsistä, vuorista ja peilinkirkkaista järvistä. Sellaisessa paikassa mä nyt olen. Tietysti kaupunkielämä on samanlaista kuin Suomessa. Mä en herää joka aamu palmupuiden kohinaan merinäköalalla. Jos kuitenkin lähtee kaupungin ulkopuolelle pääse paratiisiin.

Yksi jännittävimmistä asioista oli hostperheen tapaaminen ja se, miten uusien perheenjäsenten kanssa tulee toimeen. Valitsin sellaisen järjestön, ettei minun tarvitsisi vaihtaa perhettäni, vaan saisin heidän kanssa olla koko vuoden. Vähän toisin mun kohdalla kävi, koska olen nyt kolmannessa perheessäni. Olen kuitenkin ollut onnekas siinä mielessä, että vaihdot eivät johtuneet siitä, ettenkö tulisi toimeen perheen kanssa tai perhe minun. En väitä, etteivät vaihdot harmittaneet. Varsinkin, kun olen pitänyt jokaisesta hostperheestäni. Odotukset ja toiveet hostperheitä kohtaan ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi toteutuneet. Ainakin kaikki pelot olen välttänyt. Tärkein asia, jonka olen oppinut, on olla avoin perheen kanssa. Vain sillä keinolla pystyy saavuttamaan heidän luottauksensa. Ajattelin kuitenkin, että kävisin hostperheen kanssa enemmän kaikialla niin kotikaupungissa kuin sen ulkopuolellakin. Tunnen ja ja tiedän vaihdossa olevien kavereideni kautta, että se, mitä minä olen hostieni kanssa tehnyt on todella paljon. On niitä perheitä, jotka viettävät kaiken aikansa kotonaan. En sitä mitenkään kuitenkaan kritisoi! Kaikki perheet ovat erilaisia. Loppujen lopuksi me vaihtarit olemme niitä, jotka astuvat toisten normaaliin elämään. Ennen vaihtoa ja vielä vaihdon alussakin ajattelin, etten ikinä suostuisi hostiksi, mutta arvostan niitä, jotka ottavat vaihtareita kotiinsa. Nyt taas olen sitä mieltä, että hostina olo voisi olla mielenkiintoista. Minulla on erilaisia kokemuksia erilaisista perheistä ja tiedän, mitä tekisin toisin joissain tilanteissa.



Myönnän, että odotin arkielämän olevan hohdokkaampaa. Se on kuitenkin hyvin tavallista ja samanlaista kuin Suomessakin. Koulussa tulee vietettyä aikaa ja tämän vuoden puolella olen jopa saanut kotiläksyjä (huhhuh...:D). Viikonloppuisin olen kotona tai menen ulos kavereiden kanssa, vietän tyttöjen kanssa leffailtaa, käyn ostoskeskuksessa tai menen uimaan. Nyt se tuntuu hassulta ajatella elämän olevan täynnä hohtoa ja seikkailua koko ajan. En siis ole mitenkään pettynyt, eikä arkielämän arkisuus ole pilannut vaihtovuottani :D Olen päässyt matkustamaan ympäri Uutta-Seelantia enemmän kuin odotin. Toisaalta onhan se upeaa päästä käymään kaikialla nyt. Eihän sitä tiedä, koska mä tulen tänne uudelleen. Sen kuitenkin tiedän, että joku päivä tulen takaisin. Onhan tä vuosi vaikuttanut muhun todella paljon ja Uusi-Seelanti on tehnyt ihan mielettömän vaikutuksen. Maailmassa on kuitenkin niin monia paikkoja, joissa haluan käydä ennen kuin tulen takaisin tänne.



Tietysti mulla oli myös things-to-do -lista, joka on melkein suoritettu: benji-hyppy tehty, rugby-peli nähty, Queenstownissa käyty yms. Koska niin moni asia mun listalta on suoritettu täytyy saada vielä suoritettua loputkin. Ainakin kiwi-linnun näkeminen on must! Luonnossa sitä tuskin pääsen näkemään, koska ne ovat hyvin harvinaisia, mutta Christchurchin eläintarhasta kiwejä löytyy.

On vaihtovuosi täyttänyt mun odotukset ja osittain myös ylittäneet ne. En mä ennen lähtöä ajatellut, että pääsisiin kokemaan näin paljon hienoja asioita. Tai että tapaisin näin paljon hienoja ihmisiä. En mä kyllä myöskään odottanut, että välillä tämä olisi niin henkisesti rankkaa. Joskus jokin pieni asia laukaisee stressin ja sen jälkeen alkaa miettimään kotia ja kaikkia muita pieniä murheita, jotka kasvavat isoiksi. Tulevaisuus kotona tuntuu pelottavalta ja on aivan yksin. Alexasta ja Lonesta on täällä ihan tajuttoman suuri apu, koska meillä kaikilla on ollut ne samat yksinäisyyden ja surun tunteet. Siksi ne on helppo jakaa ja saada tukea toiselta. Olen sanonut tämän montaa kertaa ja sanon sen taas. En missään nimessä kadu vaihtoon lähtöä, enkä vaihtaisi tätä vuotta pois mistään hinnasta. Edelleenkin sanon kaikille, jotka pohtivat lähtöä vaihtoon, että tehkää se! Sitä ei kadu. Kaikki ei aina ole ruusuilla tanssimista, mutta kokemuksena vaihtovuosi ylittää kaiken.

polyfest 2014

Anteeksi, että oon ollut vähän laiska viimeaikoina kirjoittamaan tänne mitään. Syynä on kiireet Pacific- ryhmän ja koulutöiden kanssa. Mun viimeiset kaksi viikkoa on ollut vain koulua, tanssitreeniä ja iltaisin koulutöiden tekoa. Ei siis mielestäni mitään kirjoittamisen arvoista :)

Nyt kuitenkin jokapäiväiset Pacific-treenit ovat ohi, sillä eilen oli Mairehaun koulun vuoro esiintyä Christchurchin Polyfestissä. Se järjestetään ympäri Uutta-Seelantia joka vuosi. Polyfestin tarkoituksena on saada oppilaat tutustumaan omaan/vieraaseen kulttuuriin ja päästää heidät edustamaan kouluaan. Se on Christchurchissa jaettu kolmeen iltaan: West, Central ja East. Mairehaun koulu kuuluu itäiseen puoleen, mutta kaikkien vaikeuksien takia meidät siirrettiin esiintymään ensimmäiseen iltaan, joka oli Central. Suuren joukkopaniikkkikohtauksen jälkeen todettiin, että ei se haittaa vaikka esiintyminen aikaistui. Kaiken lisäksi tämä vuosi oli eka kerta Polyfestissä Mairehaun koululle yhdeksään vuoteen. Mä oon niin tyytyväinen, että tänä vuonna pääsiin osallistumaan Pacific-ryhmään. Onpahan taas koettu jotain sellaista, mitä Suomessa ei voi kokea :)

Risa, Belle, Kavita

Karara ja Tana

Suurin osa meidän ryhmästä on Cookinsaarilta, Samoalta tai he ovat maoreja. Mun lisäksi meitä oli vain kolme muuta eurooppalaistaustaista (krhm valkoista) oppilasta ja viisi muuta vaihtaria Japanista ja Thaimaasta. Vasta esitys-iltana alkoi tuntua, että mitä mä oikein teen tässä ryhmässä. Ulkonäöllisesti en sovi oikein joukkoon. En oo ikinä tuntenut itseäni niin valkoseks, kun tiistai-iltana kaikkien muiden koulujen keskellä :D

Oon koko ikäni tanssinu balettia ja jazzia ja rakastan esiintymistä. Oli ihana päästä lavalle taas pitkästä aikaa. Yleisö ei koskaan nää kaikkea sitä työtä, mikä esitysten eteen on tehty. Kaikki ne lukuisat treenit, pukujen tekemiset ja laulujen opettelu vie ihan älyttömösti aikaa. Siksi musta on ihana olla lavan takana ja päästä kokemaan se kaikki jännitys. 

Pahoittelut mulla ei ole yhtään kuvia meidän esityksestä, mutta tuossa on vähän kuvia muiden koulujen tansseista ja pistän loppuun vielä yhden videon. Siitä saa sitten vähän enemmän käsitystä, mitä me tehtiin. Jos kelaa kolmen minuutin kohdalle, niin näkee pätkiä viime vuoden Polyfestin esityksistä.