going to an exchange

Jotkut vaihtarit sanovat aina tienneensä lähtevänsä vaihtoon. Vaikka minulla oli ollut  pientä puhetta siitä yläkouluiästä asti, se oli vain jäänyt puheeksi. Kesällä 2012 kerroin vanhemmilleni kavereideni kanssa suunnitellusta mahdollisesta reissusta ulkomaille. Tähän isäni vain sanoi ihmetellen, että luulin sinun lähtevän vaihtoon. Se vastaus tuli ihan yllättäen ja totesin vaan, että vai niin.

Sen jälkeen aloin kuitenkin tosissaan pohtia vaihtoon lähtemistä. Eihän mulla loppujen lopuksi ollut yhtään syytä sanoa ei. Tiedän kavereita, jotka olisivat halunneet lähteä vaihtoon, mutta vanhemmat eivät suostuneet. Siksi olin tosi iloinen, että omani halusivat antaa minulle mahdollisuuden kokea vuosi ulkomailla. Taisi se idea lähteä juuri vanhemmilta. Heidän innokuudestaan lähettää mut pois voisi kuvitella sen olevan ihan suunniteltu juttu lähettää mut pois..

New Brighton beach

Tapani mukaan jahkailin koko syksyn lähtöön hakemista ja olin siten myöhässä hakemiseni kanssa. Ensimmäinen toiveeni oli lähteä Australiaan, mutta ne paikat menevät aina ensimmäisinä. Seuraavaksi hain Jenkkeihin, mutta järjestöltä tuli soitto, etten diabetekseni takia voi lähteä kyseisen järjestön kautta. Diabetes ei ole este vaihtoon lähtemiselle, mutta ilmeisesti joillain järjestöillä on "sairaskiintiö" ja heillä se oli täynnä. Tiesin, että muilla järjestöillä olisi vielä hajapaikkoja ympäri maailmaa, joten aloin vain käymään läpi eri vaihtoehtoja. Seuraava oli Kanada. Järjestöltä nimeltä Into löytyi yksi paikka Kanadaan ja ajattelin hakevani sitä. Into on Suomessa todella pieni järjestö, enkä ollut kuullut heistä aikaisemmin. Tässä vaiheessa en edes ollut ajatellut Uutta-Seelantia vaihtoehtona. Kysyin vielä varmuuden vuoksi, löytyisikö heiltä paikkoja Australiaan. Vastauksena tuli ei, mutta Uudessa-Seelannissa olisi mahdollisesti yksi paikka. Todella pikaisen pohdinnan jälkeen päätin hakea paikkaa Uuteen-Seelantiin. Jos se ei onnistuisi, ainakin pääsisin Kanadaan Into:n kautta. 

Kuukauden kuluttua haastattelusta sain sähköpostia, että minut oltiin ehdollisesti hyväksytty Uuteen-Seelantiin. Ehdollisuus tuli taas diabeteksen vuoksi. Kaikki pitkäaikaissairaat hyväksytään ehdollisesti. Normaalisti, kun vaihtari hyväksytään vaihto-ohjelmaan lähtö on täysin varma ja hostperhe löydetään vaikka mikä olisi. Ehdollisena hyväksytty hyväksytään ohjelmaan vain sillä ehdolla, että perhe löytyy.

Kesälomalla yhtenä iltana sain sitten tekstiviestin Into:lta, että perhetiedot ovat saapuneet sähköpostiisi. Se oli yksi parhaimpia hetkiä ikinä! Mä olin niin helpottunut, kun sain tiedot. Olin pelännyt, että en ehkä pääsisikään lähtemään. Miten sitten selittäisi kaikille, että en nyt menekään vaihtoon, kun oli hehkuttanut sitä jo puoli vuotta? Perhetietojen jälkeen pystyin hakemaan viisumia, sekä muita tarvittavia papereita mm. lääkkeitä varten. 

Viimeiset päiväni Suomessa vietin pakkaillen ja yritin samalla nähdä mahdollisimman paljon kavereita. Viimeisenä iltana en nukkunut yhtään, vaan olin hereillä jännittäen tulevaa lähtöä. Aamulla ajettiin Helsinkiin perheen kanssa ja sieltä sitten aloin lentoni kohti Uutta-Seelantia. Siitä eteenpäin tiedättekin suunnilleen, mitä olen kokenut täällä.

 Vuosi kuluu yllättävän nopeasti. Vaikka menetän monia asioita Suomessa, minulla on kokemuksia, joita kaikki eivät tule koskaan kokemaan. En missään kohtaa epäröinyt vaihtoon lähtöä tai pelännyt sitä. Eihän tässä mitään pelottavaa edes ole, kunhan asenne on kohdallaan ja pysyy avoimin mielin :)